Ihan ensiksi anteeksi siitä, että sivut ovat olleet hieman epäaktiiviset ja tyhjillään jonkin aikaa. Yritämme skarpata, kirjoitella ja täyttää sivuja pikimmiten!
–
On tullut aika lausua hyvästin sanat kauan ja hyvin palvelleelle rumpalillemme Roopelle, joka päätti irtisanoa itsensä yhtyeen palveluksesta. Perustajajäsenen lähteminen on tietenkin surullista ja suuri menetys bändin persoonalle.
Virgin Dream ei kuitenkaan aio (monien pettymykseksi) lopettaa toimintaansa, vaan aloittaa kiivaasti uuden rumpalin metsästyksen ja uusien biisien tekemisen. (Mikäli sinusta tuntuu, että olisit sopiva lisä Virgin Dream -tiimiin, niin pistäpä sähköpostia tulemaan. Lisätietoa saat klikkaamalla järkyn värisiä kysymysmerkkejä sivun ylälaidassa.)
Uusista biiseistä on tulossa entistä persoonallisempia, mikä on hyvä. Bändi on löytämässä askel kerrallaan omaa, hieman omituista, mutta silti ns. massamusiikkiin sopivaa soundiaan.
Virgin Dream on nyt pudonnut polvilleen vallitsevan tilanteen sanelemana, mutta onneksi meillä on hyviä tukipylväitä, joiden antaman voiman avulla noustaan vielä pystyyn ja suoraselkäisempänä yhtyeenä kuin koskaan aikaisemmin lähdemme tekemään mahdollisimman hyvää työtä hyvällä draivilla.
Seuratkaa sivuja!
-Valje

Tema ja Valje studiolla aikanaan.