Valtteri
Syntynyt: 16.6.1991 Hämeenlinnassa seitsemän aikaan aamulla.
Harrastuksiini kuuluu lukeminen, kirjoittaminen, musiikki ja elokuvat.
Sävellän ja sanoitan pitkälti kaiken Virgin Dreamin musiikin, joten taiteellinen kritiikki tulee osoittaa tälle naamalle (sovituspuolesta sopii sättiä koko bändiä).
Olen soittanut kitaraa viidenneltä luokalta asti, eli viitisen vuotta suunnilleen. Itseoppinut, mikä kuuluu kyllä soitostakin.






April 19th, 2008 at 6:14 pm
moro
teillä on loistava manageri
levy on paras vielä parempi maskotti
tosi hyvä levy
April 19th, 2008 at 6:49 pm
moi
Vallu on paras.
Roope on paras.
Lisa on paras.
Teemu on paras.
Te ootte parhaita
April 21st, 2008 at 12:18 pm
Olen seurannu jo muutaman vuoden ja muistaakseni ihan alusta asti tuota valtterikohan se oli “Shadow_Fox” projektia ja sen etenemistä. Tykkäsin omalta osaltani sillon jo siitä ja nyt huomasin että tllänenki projekti löyty. En muista voi puhua oikein kun en ole ennen kuullut teidän soittoa kauheasti, mutta Laulaja setä on kehittynyt ainakin huimasti. Tämä ei ole ylistystä eikä perseennuolentaa vaan kannustusta ja piristystä päivään ja tulevaan toimintaan teille kaikille jäsenille. Tehkää hommaanne vain tunteella ja sen mukaan mikä tuntuu siltä oikealta. Genrestä en sano mitään kun en itse kuuntele edes tälläistä musaa. Silti oli ilo kuunnnella biisejänne jotka valehtelevatta pienellä hiomisella ja keikkailun ohella muotoutuvat kuntoon jolla olisi potentiaalia vaikka mihin. Musiikissanne arkipäivän ongelmat ja tulevat isot vastoinkäymiset tulevat varmasti näkymään sillä tälläisen musiikin biiseihin sanoittaja kertoo aika 100%varmasti omista kokemuksista. JA ROHKEASTI VAIN!, älkää tehkö biisejä turhasta ja kovin “kliseistä” aiheista. Nyt loppu saarna. Mutta tulkaahan Lahteenkin päin soittelemaan. Ottakaa yhteyttä vaikka komeetta klubiin tai kasisaliin. -Keep On Rocking!
Kiitoksia todella mukavasta palautteesta, hauskaa, että joku on ollut mukana alusta asti
Laitetaanpa Lahden suuntaan viestiä. -Valtsu
June 5th, 2008 at 1:48 pm
muhahahaa -.- voisit koittaa laulaa vähemmän tunteella.
Harvinaislaatuinen kommentti, pidetään mielessä
-Valje